Älyohjaus kodeissa lisääntyy

Älyohjaus kodeissa lisääntyy

18.11.2024

Älyominaisuudet lisääntyvät kodeissa. Matkapuhelin tai muu tekniikka korvaa avaimen, valoja ohjataan ja energiankulutusta tarkkaillaan etänä. Myös kodin turvallisuus paranee älyratkaisuilla.

Älyratkaisut ovat jo monelle normaalia arkea. Kodeissa panostetaan älyyn, jolla helpotetaan arkea ja parannetaan asuinmukavuutta. Yksi älytekniikan lisääntymiseen vaikuttanut asia on kiinnostus omaan sähkönkulutukseen. Moni suomalainenkin haluaa tietää ja seurata energiankulutustaan livenä. Parhaimmillaan tekniikka seuraa sähkön pörssihintaa ja ohjaa kulutusta halvoille tunneille.

– Ostohaluja ovat herättäneet älykkäät energiamittarit, älylaitteistot valojen ja lämmityksen ohjaamiseen sekä valvontakamerat, kertoo Onnisen ja K-Raudan tuotepäällikkö Ville Österlund.

Älyn lisäämisen kotiin voi aloittaa pienestä ja lisätä tekniikkaa myöhemmin eli koko kokonaisuutta ei tarvitse hankkia kerralla. Österlund kertookin Onnisen tiedotteessa älylaitteiden kokonaismyynnin lisääntyneen suurimpien toimittajien osalta viimeisen vuoden aikana lähes kolmanneksella.

 

Valaistuksesta helppo lähteä liikkeelle

Älyn lisääminen kotiin on helppo aloittaa valaistuksesta. Helpoimmillaan älyä valaistukseen voi lisätä ostamalla lampun.

Hieman pidemmälle viedyssä älykodissa valoja voi sammuttaa ja sytyttää etänä matkapuhelimen sovelluksella. Etänä voi valvoa myös älypistorasioita ja esimerkiksi varmistautua, ettei kahvinkeitin, silitysrauta tai muu sähkölaite ole jäänyt päälle. Älypistorasian voi helpoimmillaan asentaa itse tavallisen pistorasian päälle.

– Älylamput ja -pistorasiat tarjoavat mahdollisuuksia valojen ja pistokkeellisten laitteiden hallintaan. Tietyt laitteet ja valot voivat esimerkiksi sammua automaattisesti, kun puhelin on tarpeeksi kaukana kotoa, vinkkaa Österlund.

 

Turvaa kotisi onnettomuuksilta ja varkauksilta

– Turvakamerat ovat jo varmasti kaikille tuttuja. Turvallisuus lisääntyy, kun kameralla seurataan tapahtumia tai niistä saadaan kuvaa puhelimeen. Älykkäiden ovikellojen avulla voi nähdä kuka ovella on ja puhua vieraille.

Tieto kodin tapahtumista, tulipalosta, vesivuodosta tai epäilyttävästä liikkeestä kotona voidaan ohjata puhelimeen.

Digi- ja elektronisilla lukoilla kodin ovet aukeavat ilman avainta. Ovi avataan pin-koodilla, avaintunnisteella tai älypuhelimen sovelluksella. Parhaimmillaan oven voi avata etänä, jos joku perheenjäsenistä on unohtanut avaimensa kotiin.

 

Säästöä lämmityskuluihin

Älykotilaitteiston avulla voi myös mitata energiankulutusta kokonaisvaltaisesti tai yksittäisten laitteiden osalta. Pistokkeellisten laitteiden seuranta ja ohjaaminen onnistuu älypistorasioiden avulla, kun kokonaisvaltaisempaan seurantaan ja ohjaamiseen tarvitaan ammattilaisen sähköjärjestelmään asentamaa tekniikkaa. Älykkäiden lämmittimien avulla voidaan seurata ja säästää lämmitystä huonekohtaisesti.

– Älylaitteiden avulla onnistuu myös lämminvesivaraajan, termostaattien ja muun tekniikan ajastaminen pörssisähkön edullisimmille tunneille, mikä tuo tuntuvia säästöjä, vinkkaa Österlund. 

Sähköasentaja voi asennuksen lisäksi tarjota tukea järjestelmän käyttöönottoon.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit