Asumisen energiankäytöstä löytyy säästökohteita
18.10.2024
Asuminen vie energiaa. Kotitalouden hiilijalanjäljestä noin kolmannes tulee asumisen energiakulutuksesta. Energiansäästöllä vähennät asumisen ympäristövaikutuksia ja säästät. Samalla kannattaa panostaa myös uusien energiamuotojen hyödyntämiseen.
Kodeissa kuluu eniten energiaa tilojen ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Myös kodinkoneet ja valaistus näkyvät energialaskussa, mutta suurin mahdollisuus säästöihin on huonetilojen lämmittämisessä.
Lämpimän veden käyttötavat näkyvät helposti energialaskussa. Vettä ei kannata lorotella turhaan ja esimerkiksi suihkussa käynnin pituudella on iso merkitys energialaskuun.
Käyttötapojen ja lämmönsäädön lisäksi energiaremontit ovat tehokas tapa vaikuttaa niin kustannuksiin kuin ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin. Ensimmäiseksi kannattaa kiinnittää huomiota kiinteistön kuntoon ja huolehtia, etteivät ovet ja ikkunat aiheuta turhaa lämmitystarvetta. Ovien ja ikkunoiden tiivistäminen on edullinen ja helppo tapa parantaa oman asunnon energiatehokkuutta ja ennen kaikkea asuinmukavuutta poistamalla vedontunnetta.
Kun kiinteistön lämpövuodot on estetty, on aika katsoa eristeiden riittävyyttä ja lämmityslaitteita. Uusi teknologia tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia tarkkailla kulutusta ja tuo energiansäästömahdollisuuksia.
Energiansäästöä pienillä teoilla
Energian järkevä käyttö ja kulutuksen alentaminen on helppoa. Kun ikkunat ja ovet on tiivistetty ja jos energiansäästön eteen ei ole vielä tehty mitään, voit aloittaa vaikka asuinhuoneiden lämpötilan säädöstä ja lämpimän veden käyttötapojen seuraamisesta.
Säästöjä syntyy myös kylmälaitteiden vaihtamisella tehokkaampiin sekä huolehtimalla ovitiivisteiden kunnosta ja laitteiden puhtaudesta. Jos kylmälaitteeseen on muodostunut jäätä, pitää se sulattaa. Kylmälaitteen säännöllinen sulattaminen ja puhdistaminen on suositeltavaa tehdä vähintään kahdesti vuodessa.
Myös valaistuksella on edelleen merkitystä. Valaistuksen energiankulutus on laskenut, jos kaikki hehku-, halogeenilamput on vaihdettu energiatehokkaisiin led-lamppuihin. Tästä huolimatta valot kannattaa sammuttaa, kun niitä ei tarvita. Valaistukseen, etenkin pihavalaistuksen turhaa palamista voi välttää lisäämällä niihin nykyaikaista tekniikkaa, joka huolehtii automaattisesti valojen syttymisestä tarpeen mukaan.
Myös viihdelaitteiden valmiustilat on hyvä sammuttaa, kun niitä ei käytetä, esimerkiksi yön ajaksi. Viimeaikaiset palvelunestohyökkäykset ovat nostaneet esiin langattomien verkkojen turvallisuusriskit ja jo turvallisuuden vuoksi niiden sammuttamista suositellaan säännöllisesti. Jos langattomalle verkolle ei ole tarvetta, kannattaa se sammuttaa esimerkiksi, kun kotoa ollaan poissa. Helpoiten valmistilojen ja reitittimen sammuttaminen onnistuu kytkemällä ne virtakytkimellä varustettuun jatkojohtoon.
Huomioi nämä lämmityksessä
– Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella säästää viisi prosenttia lämmitysenergiaa.
– Varmista pattereiden termostaattien kunto ja säädä saman huoneen patterit samaan lämpötilaan.
– Jätä pattereiden eteen ja ympärille tilaa ilmankierrolle. Älä estä lämpimän ilman siirtymistä huonetilaan patterin edessä olevilla huonekaluilla tai verhoilla.
– Lämmitysjärjestelmän perussäätö on syytä tehdä, etenkin jos taloyhtiön huoneistoissa lämpötilat vaihtelevat.
– Lämmityskaudella tuuleta nopeasti ristivedolla, älä jätä ikkunoita pitkäksi aikaa auki.
– Säädä talvella raitisilmaventtiilit pienemmälle.
– Jos ikkunoista ja ovista tuntuu vetoa ja niiden välistä virtaa kylmää ilmaa sisään, tiivistä ne huolellisesti nykyaikaisilla tiivisteillä.
– Kylpyhuoneen lattialämmitys on mukavuuslämmitys. Varmista, ettei sillä lämmitetä muun asunnon huoneilmaa. Kylpyhuoneen ovi kannattaa pitää kiinni.
– Lämpötilaa voi laskea pidempien poissaolojen ajaksi. Myös ilmastoinnin voi poissaolon ajaksi säätää pienemmälle.
– Lämmitä sähkösauna noin 80 asteeseen. Lämmittäminen 100 °C:een nostaa sähkönkulutusta 20–30 prosenttia. Sauno yhdessä muun perheen kanssa tai ainakin niin, että kaikki saunovat peräkkäin, kun sauna on lämmitetty.
Huonetilojen suositellut lämpötilat:
– oleskelutilat 20–22 °C
– makuuhuoneet 18–20 °C
– varastotilat 12 °C
– kellari 5 °C
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Rodeo