Joulun ihanat interaktiiviset lahjat lapsille ja lapsenmielisille

Joulun ihanat interaktiiviset lahjat lapsille ja lapsenmielisille

18.11.2024

Joulun arvokkaimmat hetket ovat yhdessäoloa, lämpimiä ajatuksia ja herkuttelua – kukin tavallaan. Joululahjoissa on rajattomasti ideoita ja kierrätetty lahjakin on todella IN. Lelujen maailmassa vuosi 2024 on pehmoja, interaktiivisuutta ja ripaus retroa lapsille ja lapsenmielisille.

Pian on taas aika hankkia joululahjoja ja pukin kirjeitä kirjoitetaan tai piirretään aktiivisesti. Aina eivät voi läheskään kaikki toiveet toteutua, mutta esimerkiksi itse ajatuksella tehty lahja voi olla se joulun hurmaavin.

 

Pehmoista aikuisten legoihin

Joulun 2024 lelujen maailma näyttää jälleen ihanalta Verkkokauppa.comin tuotepäällikkö Essi Tyson-Fyhrin mukaan.

Vaikka jouluksi tulee erilaisia trendejä, perinteiset pehmot ovat aina suosittuja.

Tänä vuonna myös retro on löytänyt tiensä leluihin, ja niistä huomattavimpia ovat esimerkiksi sympaattinen ja vuoden 2002 Lilo & Stitch -elokuvasta tuttu sininen avaruusolento Stitch. Tämä on ponnahtanut uuteen suosioon vuonna 2024.

– Myös 90-luvulta tuttu Tamagotchi on jälleen palannut uusien hahmojen kanssa. Viime jouluna interaktiiviset Bizee-interaktiiviset lemmikit saapuivat jo ilahduttamaan pikkuväkeä.

Moni ehkä muistaakin veikeän Tamagotchin, jota piti hoivata ja ruokkia säännöllisesti, joskus sitä yritettiin tehdä jopa keskellä koulun oppitunteja.

– Myös ihana ja pörröinen Furby äänineen on tämän joulun suosikkeja. Furby on saanut uusia värejä ja ääniä sekä pientä oheisrekvisiittaa muun muassa puvustamiseen ja hoivaamiseen.

– Tämä jouluna lasagnea popsiva oranssi vauhtikissa Karvinen on yksi interaktiivisen lelutarjonnan lahjavinkeistä. Kun vatsa on täynnä, voi Karvinen ottaa kunnon päiväunet.

– Interaktiiviset eläinhahmot hauskuuttavat leikkijäänsä imitoimalla tosielämän vastineitaan mitä hullunkurisemmilla tavoilla. Squismallowsin aloittamat pehmolelutrendit vain jatkuvat. Super-suloisten hahmojen valtava valikoima houkuttelee kaikenikäisiä.  

– Toivelistoilta löytyy lisäksi takuulla pehmoja lasten suosikkisarjoista kuten Ryhmä Hau, Gabbyn nukketalo ja Bluey.

Myös aikuisille suunnitellut lelut ovat kansainvälisestikin kasvava megatrendi, jonka tulevia edesottamuksia jäämme innolla seuraamaan. Tästä on esimerkkinä vaikka aikuisten LEGOjen huima suosio. Tänä jouluna voi rakentaa esimerkiksi useamman sadan palan luumunkukkapuun, ruusukimpun tai suosikin muutaman vuoden takaa – mesikasvi terraarion.

– Legoilla rakentelu voi olla myös yhteinen ja eri-ikäisten harrastus. Nuorimmatkin voivat tehdä esimerkiksi joitakin osioita yhdessä aikuisten kanssa tai aikuiset yhdessä lasten kanssa lasten Legoista.

Legot, palapelit ja lautapelit ovat myös varhaiskasvatuksen pedagogiikan näkökulmasta varsin hyviä, sillä keskittyminen, oivaltaminen ja vuorovaikutus korostuvat yhdessä pelatessa.

– Peleissä on ikäsuosituksia ja ohjeisiin sekä pelinkulkuun kannattaa tutustua huolella. Lapsesta tai aikuisesta riippuen esimerkiksi palapelin rakentelutaidot ovat hyvinkin yksilöllisiä. Motivaatio säilyy silloin, kun tulee myös onnistumisia.

Tyson-Fyhr kertoo, että myös erilaiset ”taikuuden” tuotepaketit kiehtovat lapsia ja vanhempia. Ihan aitoja kaneja ei paketeista kurkista, mutta kaikkea elämyksellistä. Harry Potter on jäänyt kestosuosikiksi ja myös Star Warsin baby Yoda on varmasti monen toiveena vielä. Myös Rc-autot ovat aina suosittuja.

 


Furby on suloinen ja utelias pieni olento! Uskomattoman interaktiivinen leluystävä, jolla on viisi ääniaktivointitilaa ja yli 600 lausetta, vitsiä, laulua ja paljon muuta löydettävää. Furby reagoi myös halauksiin, pään taputuksiin, ravistukseen ja leikkipizzan (tai sormen – nam) syöttämiseen. Ikäsuositus: yli 6-vuotiaille. 80 e.

Play-I Otto -nalle keksii tarinoita tekoälyn avulla. Se luo tarinoita annetuista aiheista, keksii myös vitsejä ja arvoituksia. Leikkimisestä tulee Otto-nallen kanssa entistä hauskempaa, kun luotte yhdessä huikeita tarinoita päivän seikkailuista. Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille (huoltajan kanssa). 53 e.

 

Rescue turtle perheen pienimmille

Yksi vinkki voisi olla tämä uutuus Rescue Turtle, joka oli yksi vuoden lelu voittajista (5+).

Paristokotelo lapsille suunnatuissa leluissa on kiinni ruuvilla. Vanhemman on hyvä poistaa paristo, jos tuotteella ei ole käyttöä. Näin kertoo S-ryhmän marketkaupasta myyntipäällikkö Petrus Lesonen.


Silverlit Rescue Turtle on interaktiivinen kilpikonna. Hoida kilpikonnaa kiinnittämällä palaset rikkoutuneesta kuoresta. Kun kuori on taas ehjä, kilpikonna palkitsee sinua yllätyksillä. Kuori loistaa eri väreissä kilpikonnan mielialan mukaan, oli se sitten iloinen, nälkäinen, väsynyt tai surullinen. Kilpikonna munii kolme munaa, joista paljastuu suloisia minikilpikonnia. Ikäsuositus yli 5-vuotiaille. Suomen Leluyhdistyksen Vuoden Hahmoleikkilelu 2024 -voittaja. 40 e.

 


Interaktiivinen Real FX Stitch on iso pehmohahmo, jolla on yli 100 erilaista ääntä ja hauskoja toimintoja. Stitch reagoi omalla ihastuttavalla tavallaan, näyttää tunteensa, liikuttaa silmiään ja puhuu omaa Stitch-kieltään. Ikäsuositus: yli 8-vuotiaille. 108 e.

 

Lelujen huolto ja säilytys

Interaktiivisista leluista kannattaa ottaa patterit pois, jos lelu on pitkään käyttämättä. Lelut kannattaa säilyttää myös liialta auringonvalolta ja kosteudelta suojassa. Ladattavat paristot ovat käteviä, jos leikkiaika lelulla on pitkäkestoista. Onhan se ikävää, jos Furby ei enää juttele tai Karvinen hyytyy kesken ruokailun.

 

Ladattavat akkuparistot sopivat aktiivikäyttöön

Paljon käytettävissä ja virtaa kuluttavissa laitteissa kannattaa paristot korvata ladattavilla akkuparistoilla. Akkuparistoilla välttää uusien paristojen oston lisäksi turhan jätteen syntyä.

Kuinka moni muistaakaan lapsuudestaan lauseen: ”Ei pidetä lelussa virtaa, että paristot eivät kulu”. Sama päteen tietenkin myös moneen muuhun kodin pienelektroniikkaan, joihin akkuparistot ovat hyvä hankinta.

Akkuparistojen lisäksi tarvitaan luonnollisesti paristojen laturi. Laturien hinnat ovat 15–60 euron välillä ja sisältävät usein myös ladattavat akkuparistot.

Paristojen virtanavat on teipattava poiston jälkeen

Ladattavan akkupariston erottaa ei-ladattavasta rechargeable-tekstistä paristossa tai sen pakkauksessa. Tavallista paristoa ei saa ladata. Paristo voi ladatessa kuumentua ja jopa räjähtää.

Käytöstä poistettaessa paristojen ja akkujen virtanavatkannattaa heti teipata. Näin ehkäistään mahdollinen oikosulku, jos paristot osuvat toisiinsa. Pahimmillaan oikosulku voi aiheuttaa tulipalon. 

Paristojen ja akkujen teippaamiseen riittää tavallinen teippi tai maalarinteippi. Käytetyt paristot ja latauksen vastaanottokykynsä menettäneet paristoakut pitää kierrättää. Kierrättäminen onnistuu näppärästi jokaisessa niitä myyvässä kaupassa. 

(Lähde ja lisätietoja: paristokierrätys.fi)

 

Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Verkkokauppa.com/Teemu Riihelä, Wow! Stuff, S-ryhmä

 


Kommentit