Joulunajan valaistuksessa ja sisustuksessa on nostalgista herkkyyttä
21.11.2023
Perinteisen jouluvalaistuksen lisäksi tänä vuonna on tarjolla herkän kauniita led-köynnöksiä sekä kullan ja hopean kimallusta. Sisustuksessa näkyy rustiikki, geometriset kuviot ja herttaiset kasviaiheet. Vahva teollisuustyyli on saanut sirommat muodot.
Joulunajan valaistuksessa on tänä jouluna erityistä herkkyyttä sisällä ja ulkona. Sirot led-köynnösvalot ovat kuin tähtisumua ja valaistusta käytetään runsaasti. Ledit sopivat kuuseen, parvekkeelle, verhoihin ja vaikkapa keramiikasta tehtyihin pieniin taloihin tai maljakoihin.
Kulta on tämän joulun trendikäs väri, mutta perinteinen punainen, vihreä, sininen ja tietenkin hohtava valkoinen ovat aina jouluisia. Myös lumihiutaleet, tähdet ja tonttuaiheet ovat kestosuosikkeja.
Astioissa on voimakkaita värejä ja aiheita luonnosta. Koristetyynyissä ja muissa tekstiileissä on voimakkaita kuvioita ja suosittuja aiheita ovat esimerkiksi talvesta tutut suosikkieläimet – jänikset, oravat, pöllöt ja porot. Perinteisen ja satumaisen kärpässienen lisäksi sieniä on nyt erilaisissa fantasiaväreissä.
Myös joulunajan kynttelikkö on saanut uutta muotoilua.
Terasseille ja pihoille on tarjolla runsaasti valaistuja eläimiä – pingviinejä, karhuja, jäniksiä ja peuroja. Ulkovalaistukseen on tullut myös siroa tyylikkyyttä – valot saavat näkyä. Nyt talvehtiva omenapuukin voi kannatella tähtisumun tapaista lediverhoa.
Led-valot toimivat aina pienoisjännitteellä ja lämpenevät vähemmän kuin perinteiset valosarjat, mikä pienentää paloriskiä. Ne kuluttavat vähemmän energiaa ja kestävät kauemmin.
Uutta ja vanhaa
Joulunajan kattauksissa yhdistellään uutta ja vanhaa. Kullan- tai hopeansävyisessä pöydässä saattaa olla muutama värikäs kynttilä, koriste tai vaikkapa tummasävyinen kranssi nauhoilla.
Kattaus voi olla hyvinkin eri mallistoista ja aikakausilta ja ruokapöydän pöytäliinankin päällä voi olla lisäksi näyttävä pikkuliina.
Huopa, villa ja pellava näkyvät tyynyjen päällisissä. Ja tontut – niitä on joka puolella – suurimmat jopa lähes metrin korkuisina isoine lakkeineen. Moni on ehtinyt perustaa jo tonttuperheen, sillä massiiviset tontut pyöreine nenineen ja pitkine partoineen rantautuivat Suomeen jo muutama vuosi sitten.
Pimeänä vuodenaikana jouluvalot ja muut valosarjat luovat juhlatunnelmaa ja tuovat pilkettä monen pihapiiriin, terassille ja parvekkeelle.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kehottaa tarkistamaan valosarjojen kunnon ennen käyttöönottoa. Rikkinäinen valosarja voi sytyttää tulipalon tai aiheuttaa sähköiskun.
Tukesin johtava asiantuntija Seppo Niemi muistuttaa, että sisäkäyttöön tarkoitettujen valosarjojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää, vaan saattavat murtua. Niiden muuntaja ei myöskään sovellu ulos, koska sitä ei ole suojattu kosteutta ja kylmyyttä vastaan.
Lisäksi on syytä muistaa, että myös mahdollinen jatkojohto soveltuu käyttöön – ulkojatkojohtoa voit käyttää sisälläkin, mutta sisälle tarkoitettu ei ulos sovi.
On tärkeää varmistaa myös, etteivät valosarjat ja niiden muuntajat ole menneet sekaisin keskenään. Varmin tapa pitää valosarjat ja muuntajat järjestyksessä on säilyttää ne alkuperäisissä pakkauksissaan. Valoja ei saa säilyttää kosteissa ja kylmissä olosuhteissa, sillä ne voivat vaurioittaa johtoja. Rikkoutunut valosarja toimitetaan sähkölaitteiden kierrätyspisteeseen.
Kannattaa myös katsoa ovatko linnut tai pienet pihapiirin jyrsijät tehneet tuhoja johtoihin.
Huomioi myös valosarjojen sähkönkulutus
Valosarjat toimivat joko suoraan verkkojännitteellä (230 V) tai muuntajan kautta pienoisjännitteellä (esim. 12 V). Muuntajalla toimivat valot ovat turvallisempia, koska niissä sähköiskun vaara on pienempi.
Valopakkauksessa pitää olla CE-merkintä ja tiedot maahantuojasta yhteystietoineen.
Kausivaloina kannattaa suosia nykyaikaisia led-valoja, joiden kulutus on perinteisiä valosarjoja vähäisempi.
– Jos pientä led-valosarjaa polttaa pimeimmän kauden yli noin 8 tuntia päivässä, sen energiankulutus on suunnilleen samaa luokkaa kuin tiskaat pesukoneella 1–2 kertaa.
Ajastusta kannattaa myös käyttää koristevalojen kanssa. Pidä valot sammutettuina päivisin sekä yön hiljaisina tunteina.
Kierrätä vanhat valosarjat oikein
Kaikki jouluvalot kuuluvat sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspisteisiin. Jouluvalojen osalta kysymyksessä ei ole yksittäisen lampun vaan pikemminkin valaisimen kierrätyksestä. Tuotteet sisältävät elektroniikkaa, joka saadaan SER-keräyksessä talteen.
Lähde: Motiva
Motiva Oy:n Astetta alemmas -kampanjan jouluvinkitAstetta tunnelmallisempi jouluvalaistus Pimeän talven keskellä erilaiset kausivalot piristävät kotia ja mieltä. Led-valot valitsemalla jouluvalojen sähkönkulutus on verrattain pientä, mutta niiden käytön ajankohtaa ja kestoa kannattaa miettiä. Kausivalot eivät ole ensimmäisen kohde, joista sähkönsäästäminen kannattaa aloittaa. Yksi maltillisen kokoinen jouluvalosarja voi viedä koko talven päällä ollessaan vähemmän energiaa kuin viidentoista minuutin lämmin suihku. Ilahduta itseäsi ja ohikulkijoita energiatehokkailla kausivaloilla, mutta tee samalla pienestä energiansäästöstä helppoa itsellesi kytkemällä valot ajastimeen. Vinkit energiatehokkaaseen jouluvalaistukseen – Huomioi, milloin käytät kausivaloja. Sammuta ne päivän valoisimpana aikana, öisin sekä jos et ole kotona. Käytä valoissa ajastinta. |
Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Shutterstock, Stockmann, Pentik ja Ellos Home