Kausivalojen ei tarvitse olla energiasyöppöjä

Kausivalojen ei tarvitse olla energiasyöppöjä

01.11.2024

Illat ja aamut ovat kesän jälkeen pimentyneet ja moni kaipaa valoa. Ikkunoilla, terasseilla ja pihoilla tuikkivat kausivalot piristävät monen koteja pitkälle ensi vuoden puolelle. Onneksi ledit ovat tehneet kausivalaisemisesta edullisempaa pienemmän sähkönkulutuksen ansiosta.

Harva meistä enää ripustaa ulos vanhoja hehkulamppuvalosarjoja. Nyt vallalla ovat hehkulamppuvalosarjoihin verrattuna maltillisesti sähköä kuluttavat ledvalosarjat. Ledvalojen käytössäkin on hyvä pysyä kohtuudessa, niin selviää pimeän kauden kausivalaistuksesta kohtuu kustannuksin.

Kestävän kehityksen yhtiö Motiva on tehnyt laskelmia erilaisten kausivalojen sähkökulutuksesta erilaisilla käyttötavoilla. Vaikka valot eivät välttämättä kuluta paljoa sähköä, niitä ei kuitenkaan kannata polttaa kotoa poissa ollessa, päivällä eikä nukkuessa. Nykytekniikka tarjoaa vaivattomia vaihtoehtoja vaivattomaan energiansäästöön.

 

Kokonaiskulutusta ei aina kerrota

Valoja hankkiessa voi olla vaikea selvittää erilaisten sarjojen sähkönkulutusta. Osasta pakkauksia puuttuu tieto valosarjan tehosta. Teho saatetaan kertoa yksittäisen lampun tehona. Esimerkiksi jos 80 lampun valosarjassa yksittäisen lampun teho on 0,06 wattia, on koko sarjan teho 6 wattia.

Yleisimmin ledvalosarjojen teho vaihtelee 0,5 ja 6 watin välillä, koska valtaosa sarjoista on 8–80 lamppuisia. Tietenkin myös isompia sarjoja on myynnissä, jolloin niiden teho nousee.

Valtaosa kausivalosarjoista on nykyisin ledejä. Vanhempia mallejakin saattaa vielä löytyä, mutta nyt kannattaa panostaa ledeihin, koska ne kuluttavat energiaa selvästi vähemmän.

 

Ohjauksella valot päällä haluttuun aikaan

Ajastamalla tai muutoin valaistusta ohjaamalla välttää turhaa sähkökulutusta ja saa samalla myös pieniä säästöjä. Jos käyttää edelleen vanhoja, hehkulampuilla varustettuja valosarjoja, säästöt ovat suurempia. Jos kotona ei ole ajastinta ja ei halua sellaista hankkia, valot voi toki itsekin sammuttaa yöksi ja kotoa poissa ollessa.

Esimerkiksi vanhan, hehkulampuilla varustetun 16 lamppuisen joulukuusen kynttiläsarjan mitattu kulutus on valot päällä 53,5 wattia. Jos sarjaan sytytetään valot jouluaattona ja ne sammutetaan loppiaisena 14 vuorokauden kuluttua, kuluttaa sarja 17,98 kWh ja 0,20 euron sähkön kokonaishinnalla sen käyttö maksaa Motivan laskelman mukaan 3,60 euroa.

Motiva on laskenut miten paljon erilaisten kausivalojen polttaminen maksaa, jos ne palavat 100 vuorokautta yhtä menoon tai jos niitä käytetään ajastettuna kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Laskelmassa on käytetty sähkön, sähkönsiirron ja verojen yhteissummana 0,20 euroa.

 

Valosarja  100 vrk koko ajan  100 vrk 8 tuntia / vrk
led 8 lamppua 0,5 W  0,25 €  0,10 €
led 80 lamppua 6 W  2,90 €  1,00 €
Vanha koristevalokaapeli
hehkulamppu 93,3 W 
    44,80 €    15,00 €

Lähde: Motiva

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit