Sähkön sopimusehdot päivittyvät
13.09.2024
Tarve verkkopalvelu-, sähköntoimitus- ja sähkönmyyntiehtojen muutoksille syntyi muun muassa sähkömarkkinalain muutoksista. Samalla huomioitiin myös muita viranomaistoiveita ja nykyaikaistettiin ehtoja alan toimijoiden toiveita huomioiden.
Ehdot on päivitetty yhteistyössä Energiaviraston sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kanssa. Sisältöä on käyty läpi näiden tahojen kesken pitkään ja hiottu kokonaisuus lakien ja määräysten mukaiseksi. Viranomaiset ovat tarkastaneet Energiateollisuuden suosittelemat ehdot, ja niillä kaikilla on myös viranomaisten hyväksyntä.
Yksi merkittävimmistä uudistuksista on yhtiöiden ja kuluttajien välisen viestinnän muuttuminen pääosin sähköiseksi. Kuluttajille jää kuitenkin mahdollisuus valita paperinen asiointitapa.
– Oleellisinta uusissa ehdoissa on sähköisen asioinnin kokonaisuus, korostaa sopimusprosessissa mukana ollut verkot- ja palvelut -yksikön juristi Petra Pynnönen Energiateollisuus ry:stä. – Jatkossa yhtiöt voivat lähettää esimerkiksi hinnanmuutos- ja sopimusehtomuutosilmoitukset sähköisesti. Kuluttajalle jää edelleen oikeus pyytää ilmoitukset myös ilmaiseksi paperisina.
Kuluttajille tieto kuukautta ennen
Uudet ehdot tulevat voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun tieto kuluttajille on postitettu. Yritysasiakkaille muutokset pitää informoida kaksi viikkoa ennen muutospäivää. Näillä näkymin verkkopalveluehdot tulevat pääosin voimaan joulukuun alussa ja sähkön myynti- ja toimitusehdot kunkin yhtiön aikataulujen mukaisesti.
Muutosten tultua voimaan voivat yhtiöt jatkossa viestiä ensisijaisesti sähköisesti esimerkiksi sähköpostilla tai online-kanaviensa kautta. Muutoksista kuitenkin muistutetaan asiakkaiden sähköpostiin tai puhelimen tekstiviestikanavaan lähetettävällä, muutoksista informoivalla viestillä.
– Asiakkaan, palveluiden käyttäjän on saatava tieto sähköisessä kanavassa olevasta viestistä ja sen keskeisestä sisällöstä uudessa sopimuksessa ennalta sovittavalla tavalla, esimerkiksi sähköpostilla tai tekstiviestillä, selventää Pynnönen.
Laskut, maksumuistutukset ja sähkönmyynnin tai -jakelun katkaisuvaroitukset eivät jatkossakaan kuulu niin sanotun ensisijaisen sähköisen asioinnin piiriin, vaan niiden toimittamisesta määrätään erikseen. Näiden osalta toimitaan kuten aiemminkin, esimerkiksi laskut lähetetään edelleen kuluttajan kanssa aiemmin sovitun tavan mukaisesti.
Ennakkolaskutus ei mahdollista kuluttajakaupassa
Jatkossa joidenkin sähkönmyyjien käyttämä ennakkolaskutus ei ole enää uusien sopimusehtojen mukaan mahdollista. Ennakkolaskutuksesta voi sopia uusien sopimusehtojen astuttua voimaan vain yritysasiakkaiden kanssa.
Arviolaskutus on edelleen mahdollista. Sitä on kuitenkin käytetty yleensä vain kohteissa, joissa ei ole etäluettavaa mittaria. Arviolaskutus tasataan ilmoitetun tai luetun mittarilukeman perusteella vähintään kerran vuodessa, jollei toisin ole sovittu.
Laskutus- ja mittavirheet oikeus korjata
Uusissa ehdoissa on selkeytetty laskutus- ja mittausvirheen korjaamista. Laskutus- ja mittausvirheen, mittarin luentavirheen sekä muun mittaustietoihin vaikuttaneen virheen huomioimiseen on oikeus molemmilla osapuolilla. Yhtiöllä on oikeus veloittaa virheellisesti liian pienenä laskutettu määrä ja kuluttajalla on oikeus hyvitykseen, jos virheen vuoksi on laskutettu liikaa.
Verkkopalveluyhtiö vastaa myyjän sijaan käyttäjän laskun korjaamisesta, jos käyttäjän ja myyjän sopimussuhde on päättynyt yli kuusi viikkoa virheen huomaamista aiemmin tai jos kuluttajan laskutuksen virheestä on kulunut yli kolme vuotta.
Pakotteet kirjattiin mukaan ehtoihin
Uusissa sopimusehdoissa on selkeytetty myös pakotelainsäädännön tulkintaa. Jatkossa sopimuksen purkaminen on yhtiön harkinnan perusteella ja ehtojen nojalla mahdollista, jos käyttäjään kohdistuu kansainvälisiä pakotteita.
Jos sopimuksen voimassaoloaikana ilmenee, että käyttäjään kohdistuu lainsäädännön tai viranomaisten asettamia kansainvälisiä pakotteita, on yhtiöllä harkintansa mukaan oikeus purkaa sopimus välittömästi ilman korvausvelvollisuutta.
Yhtiöillä on lisäksi oikeus vaatia käyttäjää korvaamaan sopimuksen purkamisesta aiheutuvat vahingot.
Juristi Petra Pynnönen kertoo, että |
Pieniä yksittäisiä muutoksia
Uusista ehdoista löytyy myös jonkin verran pieniä yksittäisiä muutoksia ja sanatarkennuksia. Tällaisia ovat muun muassa käyttäjän velvollisuus ilmoittaa viipymättä verkonhaltijalle sähkölaitteessa, sähkölaitteistoissa, sähköasennuksissa, verkkopalveluissa tai sähkönmyynnissä havaitsemastaan viasta tai häiriöstä.
Uusissa ehdoissa on selkeytetty kuluttajan oikeudesta saada vahingonkorvaus perheenjäsenelle aiheutuneista vahingoista. Vahingonkorvaus koskee vain samassa käyttöpaikassa asuvia perheenjäseniä.
Puhelinmyynnin jälkivahvistus
Uusissa ehdoissa huomioidaan myös lisääntyneen puhelinmyynnin säädökset. Jatkossa kuluttajalla ei ole enää huomautusoikeutta sopimukseen, jos kuluttaja on puhelinkeskustelun jälkeen hyväksynyt kuluttajasuojalain mukaisin tavoin sopimuksen.
Sopimuksen tekeminen puhelinmyynnissä myyjän ja kuluttajan välillä edellyttää, että kuluttaja on puhelinkeskustelun jälkeen hyväksynyt lain mukaisesti myyjän kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimittaman tarjouksen. Vaatimusta ei sovelleta, jos kuluttaja on oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä myyjään tai jos myyjä on ottanut kuluttajaan yhteyttä kuluttajan pyynnöstä.
Myös sähkönmyyntisopimuksen vaihto-oikeutta on selkeytetty. Ehtokohta on aikoinaan tehty kausituotteita ja niiden vaihtamista silmällä pitäen. Sisältöön ei tullut asiasisällöllistä muutosta. Uusissa ehdoissa täsmennetään uusin sanamuodoin vaihto-oikeuden soveltuvan vain toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin, kuten se on ollut nykyisissäkin ehdoissa. Määräaikaisia sopimuksia ei voi jatkossakaan tällä tavalla vaihtaa.
Sopimusehtojen muuttaminen
Hinta- ja ehtomuutosperusteita on uusissa ehdoissa muutettu viranomaistulkintojen ja oikeuskäytännön mukaan. Myyjä voi jatkossa muuttaa sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehdessä tiedossa, edellyttäen ettei muutos olennaisesti muuta myyntisopimuksen keskeistä sisältöä. Nämä muutosoikeudet eivät kuitenkaan koske hintoja, sillä hintojen muuttaminen ei ole koskaan vähäistä.
Samalla on lisätty käyttäjälle näyttövelvollisuus muutosta määräaikaista sopimusta irtisanottaessa. Käyttäjä on jatkossa näyttövelvollinen muuton tapahtumisesta. Tällä kohdalla selkeytetään asiakkaalle valemuuton olevan käyttörikkomus ja myyjällä on oikeus vaatia näyttöä asiakkaan ulosmuutosta sopimukseen liittyvästä kohteesta.
Käyttäjällä on 15 päivän ajan ja kuluttajalla 30 päivän ajan myyntiehtojen tai sähkön myyntihintojen muutosilmoituksen lähettämisestä oikeus irtisanoa voimassa oleva sähkönmyyntisopimus päättymään kahden viikon irtisanomisajalla. Ehtoja päivitettiin siis siten, että irtisanomisaika lasketaan jatkossa muutosilmoituksen lähettämisestä.
Yhtiöiden asiakaspalvelun oltava tavoitettavissa
Kuluttajaviranomaisten linjausten mukaisesti on uusiin myynti- ja toimitusehtoihin kirjattu myös asiakaspalvelun tavoitettavuusvaatimukset.
Uusien myynti- ja toimitusehtojen mukaan kuluttajalla on oikeus saada asiakaspalvelua kohtuullisessa ajassa lakisääteisten ja ehtoihin liittyvien yhteydenottojen käsittelemiseksi eri kanavien kautta. Kanavat voivat olla esimerkiksi puhelin, myyjän verkkosivusto tai muu sähköinen asiointikanava.
– Sopimusehtoihin tarkoitetut yhteystiedot kerrotaan muun muassa sopimuksessa, yhtiön nettisivustolla tai laskussa. Kohtuullinen aika on Energiateollisuuden tulkinnan mukaan liikkumavaraa antava käsite, joka mahdollistaa tapauskohtaisen ja niin sanotun kahdensuuntaisen arvioinnin. Tietenkin jokainen alan yritys pyrkii vastaamaan mahdollisimman nopeasti, korostaa Pynnönen.
Mahdollisista erimielisyyksissä, joita ei saada ratkaistua yhtiön ja kuluttajan kesken oheistetaan olemaan yhteydessä kuluttajaneuvontaan, www.kuluttajaneuvonta.fi, ennen ratkaisupyynnön tekemistä kuluttajariitalautakunnalle.
Kuluttajilta ehtojen muutokset eivät vaadi toimenpiteitä. Jokaiselle sopimusosapuolelle lähetetään tieto uusien verkkopalvelu-, sähkönmyynti- ja toimitusehtojen muutoksista ja voimaantulosta kuukautta ennen muutosta, käyttäjän kanssa sovitun tavan mukaisesti. Muutokset tapahtuvat monissa yhtiöissä jo loppuvuodesta.
Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Rodeo