Vietä juhannus kestävästi

Vietä juhannus kestävästi

14.06.2024

Lähestyvä juhannus on monille kesän kohokohta. Kesäkelit asettavat haasteita elintarvikkeiden kylmäketjulle. Myös jätehuollosta ja kierrätyksestä on huolehdittava juhannuksena. Tehdään juhannuksesta ekologinen ja iloinen juhla.

Monet matkustavat viettämään juhannusta veden äärelle kesäasunnoille ja muille luontokauniille paikoille ympäri maan. Kaupunkijuhannuksenkin suosio on kasvanut ja kaupungit eivät enää hiljene kokonaan. 

Keskikesän juhlaa nautitaan ekologisesti. Juhannusta voi mainiosti juhlia ilman turhaa tuhlausta, ruokahävikkiä tai luonnon rasittamista, viettääpä sitä sitten maalla tai kaupungissa. Ekologinen ja kestävä juhannus on nykyaikaa.

Juhannusta juhlistetaan usein yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Vaikka kylmäsäilytystilat ja matka kohteeseen helteisessä säässä tuo haasteita ruokaherkkujen säilymiselle, voi ruokahuollosta selvitä ilman hävikkiä.

 

Suunnitellen säästät

Kaiken A ja O on suunnittelu. Ruoan haaskaus vähenee, kun ateriat mietitään etukäteen ja raaka-aineiden tarve syöjien todellisen määrän mukaan. Kaupassa tilanteen pelastaa juhannuksenakin kunnon ostoslista. 

Ilmastoa ajatteleva laittaa juhannuksena grilliin kotimaisia kasviksia ja kotimaista kalaa. Myös kotimaiset lähellä tuotetut lihat ja makkarat kuuluvat suosikkeihin. Kannattaa varmistaa jo etukäteen paikallisilta tuottajilta, mitä herkkuja on tarjolla. Uudet perunat ja uuden sadon mansikat ehtivät nyt hyvin juhannuspöytään.

Grillit lämpenevät kotimaisilla ekologisilla grillihiilillä, kaasulla ja luontoystävällisesti tuotetulla sähköllä.

 

Varmista kylmäketju 

Kesäinen juhannuskeli tuo haasteita kylmäketjuun ja elintarvikkeiden säilyvyyteen. Jos ostetaan juhannusruoat mökille jo lähtöpisteestä, tarvitaan matkalle kunnon kylmälaukku. Kylmälaukku kannattaa ottaa mukaan jo kauppaan.

Autoon pakataan ensin kaikki muut tavarat ja ruoat vasta viimeiseksi. Liian lämpimässä seisseet, pilaantuneet elintarvikkeet ja pahimmillaan vatsavaivat pilaavat taatusti juhannuksen.

Perille kohteeseen saavuttaessa jääkaappi on toivottavasti valmiiksi päällä ja viileä. Pilaantuvat ruoka-aineet kannattaa siirtää matkalla käytetystä kylmälaukusta suoraan viileään jääkaappiin.

 

Jätä jääkaappiin ilmatilaa

Jos juhannuksen juhlijoita on tulossa paljon, ei jääkaappia kannata täyttää täpötäyteen. Viileyden on päästävä leviämään kaapissa kunnolla ja kaapissa pitää olla ilmatilaa. Tällaisiin erityishetkiin voi yksi hyvä ratkaisu olla myös verkkovirralla toimiva autojääkaappi, jonne osan ruuista voi tarvittaessa jättää viileään paikkaan varjoon.

Etukäteen voi kaivaa myös viileänä pysyvän maakuopan ja vuorata se siistiksi. Maakuoppaan voi säilöä esimerkiksi juomat ja sellaiset elintarvikkeet, jotka eivät pilaannu helposti.

Kun osa viileyttä kaipaavista tuotteista voidaan pitää jääkaapin ulkopuolella, riittää koville joutuvassa kylmälaitteessa tilaa helposti pilaantuville elintarvikkeille. Tarkasta myös, että ilma pääsee kiertämään kunnolla kylmälaitteen ympärillä, se säästää sekä sähköä että itse laitetta. Kylmälaitteen ei pidä käydä missään olosuhteissa jatkuvasti.

 

Kierrätys kuuluu kestävään juhannukseen 

Kestävän juhannuksen viettäjä muistaa huolehtia kierrätyksestä. Biojätteet kuuluvat kompostiin tai biojätekeräykseen. Samoin paperit ja kartongit mieluummin kierrätykseen kuin saunan kiukaaseen.   

Kaikki jätteet viedään luonnollisesti niille kuuluviin keräyspisteisiin lajiteltuina ja jätepussit suljettuina. Riko kaikki pakkaukset pieniksi, niin astioihin jää enemmän tilaa, kuin jos jokainen työntää sinne kokonaisia pahvilaatikoita tai suuria elintarvikepakkauksia kokonaisina.

Jos juhannuksen ruuhkat täyttävät haja-asutusalueen jätepisteet, älä jätä jätteitä astioiden ulkopuolelle, vaan vie ne seuraavaan jätepisteeseen tai poikkeuksellisesti mukanasi kodin jäteastiaan.

 

Vältä juhannusruuhkat 

Hyvän alun juhannukseen saat välttämällä hermoja syövät juhannusruuhkat. Tämä voi pelastaa myös juhannustunnelman. On myös ekologisempaa ajaa kohteeseen silloin, kun ei ole pahoja ruuhkia.

Kun lähdet reissuun omalla autolla, vältä ruuhka-aikoja ja lähde mahdollisuuksien mukaan päivää aiemmin tai myöhemmin. Ruuhkia välttelemällä vältät myös ihmispaljoudet latauspisteillä, huoltoasemilla sekä muilla taukopaikoilla ja kaupoissa.

Aja muutoinkin rauhallisesti auton sähkön- ja polttoaineenkulutusta kurissa pitäen. Fiksu ajaa ekologisesti ja muutoinkin turvallisesti. Turhat ohitukset jonoissa eivät juurikaan vähennä matka-aikaa, vaan vaarantavat pahimmillaan koko juhannuksen.

Leppoisaa juhannusta!

 

Teksti: Ari J Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit