Hitaasti katoava kansanperinne
23.11.2023
Tasan kymmenen vuotta sitten sähkömarkkinalakia muutettiin merkittävästi. Taustalla olivat Hannu- ja Tapani-myrskyt, joiden seurauksena osa Etelä- ja Keski-Suomen kotitalouksista oli yhtäjaksoisesti ilman sähköä lähes kahden viikon ajan. Syyskuussa vuonna 2013 voimaan tulleen lain mukaan sähköverkot on jatkossa suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, ettei sähkökatkojen yhtäjaksoinen pituus ylitä maaseudulla yli 36 ja taajamissa yli 6 tuntia.
Koska sähköverkkojen tekninen käyttöikä on pitkä, noin 50 vuotta, nämä uudet toimitusvarmuusvaatimukset astuvat voimaan portaittain niin, että vaatimus koskee kaikkia kotitalouksia vuoden 2036 loppuun mennessä.
Lainmuutoksen seurauksena aloitimme mittavan urakan säävarman sähköverkon rakentamisessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme investoineet noin 100 miljoonaa euroa toimitusvarmuuden parantamiseen ja samalla saaneet liitettyä lähes 70 % asiakkaistamme säävarmaan sähköverkkoon. Kaikkien jakelualueemme taajamien sähköverkko on kaapeloitu ja maaseudulla metsässä kulkevaa sähköverkkoa on siirretty teiden varsille. Investoinnit tulevat jatkumaan vielä lähes 15 vuotta, jotta harvaan asutun alueemme kaikki asiakkaat saadaan liitettyä osaksi nykyaikaista säävarmaa sähköverkkoa. Täysin häiriötöntä sähkönjakelu ei tule olemaan tulevaisuudessakaan, mutta sähkökatkojen määrä sekä sähkökatkojen pituus jää murto-osaan verrattuna vanhoihin metsässä kulkeviin sähkölinjoihin.
Rovakairan omistavat jakelualueemme kunnat, mikä on mahdollistanut sähkön siirtohintojen pitämisen maltillisella tasolla mittavista säävarmuusinvestoinneista huolimatta. Vuosi sitten tekemämme hinnanalennuksen jälkeen olemme sähkölämmittäjälle Suomen halvin maaseutumaisissa olosuhteissa (sähköverkon pituus yli 200 metriä asiakasta kohti) toimiva sähkönjakeluyhtiö. Viimevuotisen hinnanalennuksen lisäksi, jätämme tämän vuoden joulukuun perus- ja tehomaksut perimättä, jolloin asiakkaillemme jää noin 1,3 miljoonaa euroa käytettäväksi kohoavien elinkustannusten kattamiseen. Alennus näkyy automaattisesti tammikuussa saapuvassa sähkölaskussa eikä vaadi asiakkailtamme lisätoimenpiteitä.
Myös sähköverkon luotettavuudessa kuulumme samassa vertailuryhmässä keskiarvon paremmalle puolelle. Asiakkaamme vuotuinen keskimääräinen sähkötön aika on ollut viimeisen viiden vuoden aikana hieman yli tunnin eli 62 minuuttia. Toki viime talven haastava tykkylumitilanne osoitti, että säävarmuusinvestointeja tarvitaan jatkossakin. Osa asiakkaistamme joutui kokemaan viime joulu- ja tammikuun aikana kymmeniä sähkökatkoja, joiden syynä olivat pääosin lumen painosta kaatuneet tai katkenneet puut vanhojen metsässä kulkevien sähkölinjojen päälle. Näitä metsässä kulkevia sähkölinjoja on vuosi vuodelta vähemmän, mutta katoavaa kansanperinnettä ne alkavat olla vasta ensi vuosikymmenen puolessa välin.
Toivotan kaikille asiakkaillemme rauhallista ja sähkön perusmaksutonta joulunaikaa.
Rovakaira Oy
Marko Haaranen
kehitysjohtaja