Syksy alkaa

Syksy alkaa

15.09.2024

Kirjoitushetkellä elokuun 2024 lopussa ovat ensimmäiset syksyn merkit ilmassa. Tuuli riepottelee puita ja syksyn väriloisto antaa ensimmäisiä merkkejä. Kuluneen kesän aikana verkkoalueemme suurimmat ongelmat aiheutuivat ukkosen aiheuttamista katkoista touko- ja kesäkuussa. Muutama kymmenen katkoa hoidettiin nopeasti kuntoon, ja voi sanoa, että linjojen tehokkaan raivauksen ja säävarman verkon rakentamisen hedelmistä päästään jo nauttimaan. Luonnon aiheuttamia vaurioita ja sitä kautta katkoja tulee nykyisin entistä vähemmän. Tie on siis oikea.

Sähkömarkkinalain muutosehdotus on vireillä. Tällä hetkellä muutosehdotus on Suomen eduskunnassa lausuntokierroksella. Keskeisin muutosehdotus liittyy asiakkaan sähkölaskutukseen. Asiakkaan niin halutessa ja sähkön myyntiyhtiön palvelua tarjotessa, tulee asiakkaalle mahdollisuus valita yhteislaskutus. Tällöin asiakas saa vain yhden laskun, jonka toimittaa valittu sähkön myyjä. Lasku sisältää sähkön myynnin ja Rovakairan siirron. Toki jos asiakas haluaa edelleen sähkönmyynnin ja sähkönsiirron laskut erikseen, säilyy sekin mahdollisuus.

Mitä lakimuutoksesta on odotettavissa?  Ainakin se, että kun laskuttajana on myyntiyhtiö ja samalla laskulla on myös siirto, katoaa meillä verkkoyhtiönä laskun kautta kontaktipinta osaan asiakkaista. Yhteislaskuun liittyvät selvittelyt voi tehdä ainoastaan sähkön myyjän kanssa. Kilpailu mielestäni hämärtyy, kun sähkön kokonaislaskusta kilpailun piirissä on vain noin puolet loppusummasta. Markkinoilla on nykyiselläänkin kymmenittäin sähkönmyyjiä mitä erikoisimmilla tuotteilla. Emme näe nykyistä kahden laskun mallia työläänä meille tai asiakkaalle, sillä valtaosa asiakkaidemme laskutuksesta tapahtuu e-laskuilla, jolloin asiakas saa laskunsa suoraan verkkopankkiinsa. Uskomme, että edelleen meillä tulee olemaan paljon asiakkaita, joita laskutamme suoraan.

Muutoksista huolimatta saneeraamme vanhaa sähkölinjaa tänäkin vuonna noin 100 kilometriä. Samaan aikaan sähkönsiirtoalueemme yksityisten ja yritysten aktiivisen uudisrakentamisen johdosta uusia liittymiä avataan jo koronataantumaa edeltävän tasoista tahtia. Hyvässä vauhdissa ollaan, nämäkin on hoidettu hienosti. Tulevaisuudessa saneeraustahtimme hieman hidastuu, kun saneerattavat kohteet sijoittuvat pääosin haja-asutusalueille. Nämäkin alueet saamme saneerattua vuoteen 2036 mennessä. Tällöin valtaosa verkostamme on ns. säävarmaa, jolloin luonnonilmiöiden vaikutukset verkon käytettävyyteen pienenenevät entisestään. Eivät ne kuitenkaan poistu kokonaan. Syysmyrskyjä odotellessa.

 

Syksyn alkua!

Rovakaira Oy
Timo Virikko
toimitusjohtaja

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointi

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointiIlmastointi ei kiinteistöissä ole useinkaan ajan tasalla. Suomalaisista kiinteistöistä yli 70 prosentissa on käytössä vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä. Vanhentunut laitekanta kuluttaa en...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kestävämpi joulu

Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön

Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #Rovakaira #vapaalla #energiavinkki #turvallisuus #sähkö #kolumni #sähköverkko #verkkopalvelu #työ #pääkirjoitus #viihde-elektroniikka #ilmastonmuutos #tulevaisuus #osaaminen #kesämökki #puutarha #sähköinen liikenne #laiteuutuudet #sähkönsiirto #resepti #piha #kodinkone #energiantuotanto #hyvinvointi #ympäristö #energiansäästö #lämpö #energiapolitiikka #ilmastointi #datahub #valaistus #sähköpula #sähköauto #aurinko #toimitusvarmuus #hiilijalanjälki #lämmitys #astettaalemmas #sähkönsäästö #kaukolämpö #tekoäly #aurinkopaneeli #testi #sisustus #pääsiäinen #sähköpyörä #ystävänpäivä #sähkömittarit #sähköasennukset #sähköuto #Laskiainen #sähkövero #sahkolasku