
Toimitusjohtajan katsaus
23.09.2022
Energia-ala on rajussa murroksessa. Tapahtumia ja uutisia vyöryy päivittäin meidän jokaisen tietouteen. Kokonaiskuvan muodostaminen on vaikeaa. Tulevat toimenpiteet ja niiden seuraukset ovat hämärän peitossa. Varmuuden vuoksi totean, että tämä teksti on kirjoitettu elokuun lopussa. Mikä on tilanne lehden ilmestyessä, jää nähtäväksi.
Sähkön riittävyys ja mahdolliset säännöstelytoimenpiteet ovat olleet esillä koko kesän ajan. Kerron lyhyesti, miten Rovakaira ja muutkin jakeluverkonhaltijat ovat mahdolliseen säännöstelyyn varautuneet. Perimmäinen syy mahdolliselle säännöstelylle on ihan yksinkertainen: Suomessa käytössä oleva sähkömäärä on pienempi kuin mitä kulutus ilman toimenpiteitä vaatii. Miksi tällainen uhka on sitten noussut aiempaa paljon todennäköisemmäksi? Todennäköisyyden kasvuun on myös syy: Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on sekoittanut koko Euroopan energiasektorin ja tehnyt sähköstä niukkuustuotteen.
Rajoitustarve on mahdollinen esimerkiksi tilanteessa, jossa iso osa Pohjolaa on talvella reippaan pakkasen kourissa, korkeapaine pitää ilman tuulettomana ja korkealle kohonnut sähkön hintakaan ei vaikuta riittävästi kulutukseen. Jos käyttöä ei rajoitettaisi, uhkana olisi koko järjestelmän kaatuminen eli täydellinen pimennys valtakunnassa.
Tuollaisessa tilanteessa sähkö katkaistaisiin asiakkailta verkkoyhtiöiden toimesta maksimissaan kaksi tuntia kerrallaan. Meillä ei ole keinoja kovinkaan hienovaraisesti operoida ko. tilanteessa vaan sähköt olisi katkaistava alue kerrallaan ennalta laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Toimesta sinänsä tulisi tasapuolisesti kaikkia koskettava. Tehonleikkausvaatimus ja leikkauksen suuruuden tarve ilmoitetaan verkonhaltijoille Fingridiltä. Tilanteeseen on aina ollut suunnitelmat olemassa eli mitään ex-tempore tekemistä tämä ei olisi.
Sähkön säännöstelyn todennäköisyys on kasvanut. Joudutaanko tällaiseen tilanteeseen – mahdotonta arvioida. Säästäväisyys ja erityisesti tulevana syksynä esille nousevat kampanjat on mielestäni syytä noteerata ja kun jokainen toimimme järkevästi, saamme pienennettyä riskiä järeisiin toimenpiteisiin joutumisesta.
Syksyisin terveisin
Rovakaira Oy
Tapio Jalonen
toimitusjohtaja
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona
Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointi
Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointiIlmastointi ei kiinteistöissä ole useinkaan ajan tasalla. Suomalaisista kiinteistöistä yli 70 prosentissa on käytössä vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä. Vanhentunut laitekanta kuluttaa en...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Kestävämpi joulu
Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön
Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.