![Tykkylumihaasteet talvi 2022–2023](https://asiakkaille.rovakaira.fi/media/asiakaspolar/kuvat/1_23/cache/rovakaira_paakirjoitus_jyri-tiuraniemi1-1110x600,q=85.jpg)
Tykkylumihaasteet talvi 2022–2023
28.02.2023
Kulunut talvi on ollut toimintamme kannalta vähintäänkin haastava. Tykkylumi ja sen painosta kaatuilevat puut ovat aiheuttaneet runsaasti häiriöitä sähkönjakeluun etenkin joulu- ja tammikuun välisenä aikana. Häiriöitä on koettu ympäri jakelualuettamme, mutta hankalin tilanne on ollut Kittilän kunnan alueella.
Muualla jakelualueellamme tilanteeseen saatiin ainakin osittaista helpotusta, kun lämpötila nousi tammikuun puolivälissä suojan puolelle ja osa tykkykuormasta putosi pois puiden oksilta. Kittilässä lämpötilat eivät kuitenkaan nousseet riittävästi, mutta osa lumisateista saatiin tästä huolimatta kosteina, mikä vain entisestään lisäsi puihin kertynyttä tykkylumikuormaa.
Häiriöiden suuresta määrästä huolimatta keskimääräinen viankorjausaika on saatu pysymään alle kahdessa tunnissa. Tästä iso kiitos kuuluu henkilökunnallemme, joka on työskennellyt toisinaan haastavissakin olosuhteissa häiriöitä selvitellessä. Vikojen ennaltaehkäisyyn olemme hyödyntäneet perinteisen maasta käsin suoritettavan linjojen partioinnin lisäksi helikoptereita sekä metsätyökoneita.
Vuodesta 2014 lähtien olemme rakentaneet säävarmaa sähköverkkoa asemakaava-alueilla maan alle kaapeloimalla ja asemakaava-alueiden ulkopuolella saneeraamalla keskijännitelinjat teiden varsille. Nyt koetut häiriöt ovat aiheutuneet kauttaaltaan vanhoilla saneeraamattomilla ja metsien keskellä kulkevilla verkonosilla, kun taas saneeratuilla osilla ongelmia ei ole ollut. Ilman investointeja verkkoon nyt koettujen häiriöiden määrä olisikin ollut vielä huomattavasti korkeampi. Haastava talvi onkin näin muistuttanut meitä investointien tärkeydestä.
Sähkönjakeluun aiheutuneiden häiriöiden lisäksi huomattavaa haittaa on aiheutunut myös metsänomistajille. Tykkylumen katkoessa pienempien puiden lisäksi myös tukkipuita ovat euromääräiset vahingot nousseet paikoin huomattaviksi. Vakuutukset voivat korvata osan vahingoista, mutta osa jää vääjäämättä metsänomistajien harteille.
Tykkylumisia talvia on nähty aiemminkin, mutta oman vaikutuksensa on tuonut myös ilmaston muuttuminen. Pakkasen pysytellessä yhä enemmän lähempänä nollaa saadaan lumisateitakin enemmän ja lumi on olomuodoltaan pakkaslunta tarttuvampaa ja raskaampaa. Tulevat talvet näyttävät, kuinka yleisiksi tykkylumiongelmat muodostuvat. Kaikesta huolimatta on lauhassa talvessa ollut hyviäkin puolia – Sähkön riittävyys on tammikuussa ollut kohtuullisella tasolla ja ainakin toistaiseksi sähköpulalta on vältytty.
Rovakaira Oy
Jyri Tiuraniemi
verkkojohtaja
Kuva: Studio Saraste
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
![](https://asiakkaille.rovakaira.fi/media/energiaviesti/kuvat/saastovinkit/2024/cache/evinkki_kylmalaitteenlampotila-700x9999,q=85.jpg)
#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona
Tarkasta kylmälaitteen lämpötila lämpömittarilla
Kylmälaitteiden näytöt eivät välttämättä kerro laitteiden todellista lämpötilaa. Lämpötilat on hyvä tarkastaa tarkalla lämpömittarilla. Energiatehokkainkaan laite ei takaa parasta lopputulosta, mikäli sen säädöt ja kylmälaitteen käyttötavat...
![](https://asiakkaille.rovakaira.fi/media/energiaviesti/kuvat/saastovinkit/2024/cache/evinkki_ulkopuolinenaurinkosuojaus-700x9999,q=85.jpg)
#aurinko #energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Hyvällä aurinkosuojauksella vähennetään viilennystarvetta
Kiinteistön omistajat voivat aurinkosuojata kiinteistön sisätiloja monella tapaa niin pienissä kuin suurissakin kiinteistöissä.
![](https://asiakkaille.rovakaira.fi/media/energiaviesti/kuvat/2_24/cache/vp_tvmuutos-700x9999,q=85.jpg)
#kesämökki #kotona #viihde-elektroniikka
Varmista televisiosi toimivuus myös jatkossa
Suomessa on käynnissä HD-siirtymä, jossa vapaasti katsottavat tv-lähetykset lähetetään vaiheittaisen siirtymäajan jälkeen vain teräväpiirtolaadulla. Muutos saattaa pimentää vanhan television. Tarkasta, että televisiosi toistaa teräväpiirtol...