Hyödynnä pakkaset – sulata pakastin

Hyödynnä pakkaset – sulata pakastin

24.11.2023

Kaikki kylmälaitteet toimivat energiatehokkaimmin, kun ne säännöllisesti puhdistetaan ja sulatetaan. Nyt kun lämpötilat ovat laskeneet koko maassa pakkasten puolelle, kannattaa miettiä oman pakastimen sulatusta.

Pakastimen energiatehokkuus kärsii laitteeseen muodostuvasta jäästä tai kuurasta. Pakastin kannattaakin sulattaa säännöllisesti ja helpointa se on pakkasten aikaan, kun pakasteet voi viedä hetkeksi ulos tai parvekkeelle.

Pakastin on hyvä sulattaa vähintään kerran vuodessa, jopa kahdesti. Kaikkiin pakastimiin kertyy jäätä ja kuuraa, joka vaikuttaa laitteen sähkönkulutukseen. Puhdas ja jäätön pakastin säästää sähköä.

 

Huolehdi etteivät pakasteet sula

Helpointa sulatuksen aikainen pakasteiden säilytys on silloin, kun pakkanen paukkuu ulkona 15 asteen paremmalla puolella. Jos pakkasta on vähän, kannattaa ulos tai parvekkeelle vietävät pakasteet kääriä ulkona viileäksi jäähdytettyyn huopaan, jotta pakasteet eivät ehdi lämmetä sulatuksen aikana.

Sulatusta saa nopeutettua laittamalla tyhjän pakastimen alahyllylle astian täynnä kuumaa vettä. Kun kaikki jäät ovat pakastimesta sulaneet, pyyhi pakastin kauttaaltaan puhtaaksi ja kuivaa se.

Ole huolellinen sulatuksen aikana, ettei pakastimesta pääse vettä lattialle. Pakastimen pohjan etuosassa on yleensä avattava vedenjuoksutin, jolla sulavan veden saa ohjattua juoksuttimen nokan alle laitettuun astiaan. Älä jätä pakastinta sulamaan yksin. Varmista aina, ettei vettä pääse valumaan lattialle.

Tarkasta ja pyyhi myös oven tiivisteet ja imuroi tomut laitteen alta ja takaa. Varmista, että ilma pääsee kiertämään pakastimen alta takakautta ylhäältä ulos.

 

Tarkasta oikea lämpötila

Kun pakastin on kuivattu ja pyyhitty, laita se päälle pakastusasentoon, jotta se viilenee mahdollisimman nopeasti. Pakastimen viilennyttyä riittävästi, nosta pakasteet takaisin. Muista ottaa pakastuskytkin pois päältä, kun oikea pakastuslämpötila on saavutettu. Turhaan päälle jäänyt pakastuskytkin lisää pakastimen sähkönkulutusta huomattavasti.

Säädä pakastin myös oikeaan lämpötilaan ja tarkasta termostaatin toiminta laittamalla pakastimen sisälle hetkeksi erillinen lämpömittari. Oikea pakastimen lämpötila on -18 astetta. Sähkönkulutus nousee ripeästi, jos pakastinta pidetään kylmempänä.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Shutterstock

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #sähkö  

Kevät pudottaa sähkölämmittäjän energialaskua

Olemme vuodenajassa, jolloin varsinkin sähkölämmittäjän energialaskut alkavat laskea. Sähkönkulutus laskee ilmojen lämmetessä, auringon säteiden lämmittäessä ikkunan läpi sisätiloja ja sähkönhintojen tasaantuessa.

#energiatehokkuus #kodinkone #kotona #resepti  

Energiatehokkaat pataruoat valmistuvat helposti: Nyt kannattaa olla hyvää pataa

Nyt on mehevien ja sähköuunissa helposti valmistettavien pataruokien ja muhennosten aika. Pataruoan aktiiviseen työstämiseen menee aikaa yllättävän vähän – ja loput hoitaa uuni lempeällä lämmöllä. Ja pataruoka vain paranee uudelleen lämmite...

#kotona #laiteuutuudet #viihde-elektroniikka  

Marimekko ja Samsung yhteistyöhön

Unikko ja muut ikoniset kuviot saapuvat lifestyle-lisätarvikkeisiin sekä The Frame -television taideteoksiin.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #hyvinvointi #sähkönsäästö #piha #testi #lämpö #valaistus #vapaalla #ilmastointi #sisustus #puutarha #sähkö #lämmitys #sähköpula #pääsiäinen #energiantuotanto #aurinkopaneeli #aurinko #tulevaisuus #osaaminen #sähköpalo #työ #sähkögrilli #sähköasennukset #kinkkutemppu #sahkolasku #Rovakaira #kesämökki #kaukolämpö #moottorilämmitys #sähkönsiirto #ilmastonmuutos #sähkömittarit #verkkopalvelu #sähköinen liikenne #sähköverkko #hiilijalanjälki #kolumni #sähköhammasharja #sähköauto #kotivara