Pienillä teoilla energiatehokas joulunaika
08.12.2023
Kynttilät, kuusi, valot, ruuanlaitto, saunominen ja joulutunnelmasta nauttiminen kuuluvat suomalaiseen jouluun. Pienillä teoilla myös energiankulutus pysyy kurissa.
Joulunaika aiheuttaa helposti piikin sähkönkulutukseen. Jouluvalaistuksen vaikutus on nykyisin aika pieni, jos käytössä on energiatehokkaat led-valot ja ajastimet, jotka keskittävät valojen käytön aikaan, jolloin ihmiset liikkuvat ja on hämärää.
Suurimmat piikit sähkönkulutukseen tulevat uunin ja lieden käytöstä sekä pitkään päällä olevasta sähkösaunasta. Erilaisia jouluherkkuja valmistetaan, lämmitetään ja jäähdytetään ja sauna saattaa olla pitkään päällä.
Jouluruokien valmistus
Joululaatikot, puuro, kinkku tai joulun vegeherkut hautuvat uunissa pitkään. Jos niiden uunivalmistuksen pystyy helposti keskittämään yöaikaan, se on koko sähköjärjestelmän kannalta tehokkainta.
Pörssisähköasiakkaille sähkönkulutuksen keskittämien halvimmille tunneille tuo selvää säästöä jo sähkön hinnassa.
Perinteisestä kinkusta saa parhaan nautinnon paistamalla se aattoa edeltävänä yönä. Näin kinkku on aattoaterialla maukkaimmillaan. Maukas kinkku valmistuu kypsyttämällä se hitaasti 90–125 asteen lämpötilassa.
Keskitä uuniruokien valmistus
Paista samalla kerralla laatikot, kinkku ja laita uunipuurot hautumaan. Näin hyödynnät uunin lämmitykseen kuluvan energian parhaiten.
Puurosta tulee parasta miedolla jälkilämmöllä hauduttaen. Talouksissa, joissa on puukäyttöinen leivinuuni tai uuni, kannattaa käyttää niitä. Samalla saa uunin lämmön hyödynnettyä lämmityksessä ja mukavaa, puuntuoksuista joulutunnelmaa.
Ruokien alkujäähdytys on hyvä tehdä parvekkeella tai kuistilla, ennen kuin ne siirretään jääkaappiin. On hyvä muistaa suojata ruuat linnuilta, oravilta tai muilta eläimiltä.
Hämyisää joulutunnelmaa
Monelle joulun tunnelma syntyy hämärästä valaistuksesta, joka syntyy esimerkiksi energiatehokkaista led-jouluvaloista tai kynttilöistä. Energiaa säästyy sammuttamalla turhat valot ja nauttimalla rauhallisesta tunnelmasta.
Kynttilöitä poltettaessa on tärkeää muistaa paloturvallisuus. Polta kynttilöitä palamattomilla alustoilla ja sijoita ne niin, ettei ihmiset tai kotieläimet pääse niitä vahingossa kaatamaan tai pudottamaan. Älä koskaan jätä kynttilöitä palamaan yksinään, edes kaupassa tai kellarissa pistäytymisen ajaksi.
Ulkonakin kynttilälyhdyt tuovat omaa tunnelmaansa lepattavine liekkeineen. Jos joulun alle osuu hyvä pakkaskausi, voit tehdä myös tunnelmallisia jäälyhtyjä pihalle.
Kaikki koristevalot kannattaa vaihtaa vähän kuluttaviksi led-valoiksi ja valosarjoiksi. Vaikka ne eivät enää paljoa kuluta, voi niitäkin halutessa ohjata ajastimella tai hämäräkytkimellä.
Saunaan yhdessä tai vuorotellen
Joulusauna on monelle tärkeä jouluun liittyvä perinne. Tämä perinne tuo yhden suurimmista piikeistä sähkönkulutukseen. Jos mahdollista, sauno sellaiseen aikaan, jolloin uuni ei ole päällä. Näin varmistat oman asunnon hetkellisen sähkönkukutuksen pysymisen kohtuudessa.
Saunaa ei kannata lämmittää liian kuumaksi. Saunassa viihtyy jo 70–80 asteen lämmössä. Saunominen on hyvä keskittää, mennä saunaan yhdessä tai vuorotellen, niin ettei saunan päällä olo veny pitkäksi. Jos käytössä on puusaunavaihtoehto, sen lämmittäminen on mukavaa joulupuuhaa.
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto ja Rodeo
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona
Kun pakastaa, sulata pakastin
Pakastimet vaativat huolenpitoa ja sulatusta. Pakkaskausi on parasta aikaa pakastimen sulattamiseen, kun pakastetut tuotteet on helppo säilyttää kylmässä parvekkeella, terassilla tai muissa kylmissä tiloissa sulatuksen ajan.
#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona
Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointi
Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointiIlmastointi ei kiinteistöissä ole useinkaan ajan tasalla. Suomalaisista kiinteistöistä yli 70 prosentissa on käytössä vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä. Vanhentunut laitekanta kuluttaa en...
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Kestävämpi joulu
Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.