Puhtaat ikkunat vaikuttavat energiankulutukseen

Puhtaat ikkunat vaikuttavat energiankulutukseen

03.03.2023

Kevät on tulossa ja päivä pitenee. Usein sanotaan ikkunoiden jopa lisäävän energiankulutusta, mutta ne voivat valoisana ja auringonpaisteisena aikana myös laskea lämmön ja sähkön kulutusta.

Päivät alkavat olla jo valoisia pitkälle iltaan ja valoisa aika lisääntyy nyt vauhdilla. Tämä tuo mahdollisuuden myös säästöihin. On esimerkiksi turha pitää valoja päällä, kun niitä ei tarvita.

Auringon lämmöstä pääsee nauttimaan tehokkaimmin nostamalla sälekaihtimet tai avaamalla verhot päiväksi, varsinkin jos meneillään ei ole kova pakkasjakso. Puhtaiden ikkunoiden läpi aurinko lämmittää jo asunnon sisätiloja kohteissa, joissa aurinko paistaa ikkunoista sisälle.

Ulkolämpötilojen kohotessa lähes plussalle tai lämpimän puolelle, voi osan lämmittimistä sammuttaa varsinkin etelänpuoleisissa huoneissa tai kääntää niitä hieman pienemmälle. Samalla vältetään kodin ylilämpeneminen ja lämmön tuulettaminen ulos asunnosta.

Hyvänä esimerkkinä lämmön vaikutuksesta lämpötiloihin ovat lasitetut terassit, joissa lämpötilat saattavat nousta kesäisiksi jo aikaisin keväällä. Saman lämmön voi hyödyntää myös sisätiloissa.

Valon ja lämmön kertymistä voi parantaa huolehtimalla ikkunoiden puhtaudesta. Ikkunat kannattaa pestä jo aikaisin keväällä. Riippuen paikasta ne saattavat myös likaantua nopeasti, eikä toinenkaan pesu näissä tapauksissa ole keväällä pahasta.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Rodeo

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Vedenkulutuksella on merkitystä

Lämmin käyttövesi vie ison osan lämmitysenergiasta. Vedenkäyttötottumukset kertovat miten paljon asukkaiden erilaiset tavat voivat vaikuttaa kustannuksiin ja lämmitysenergian kulutukseen.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kun pakastaa, sulata pakastin

Pakastimet vaativat huolenpitoa ja sulatusta. Pakkaskausi on parasta aikaa pakastimen sulattamiseen, kun pakastetut tuotteet on helppo säilyttää kylmässä parvekkeella, terassilla tai muissa kylmissä tiloissa sulatuksen ajan.

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointi

Panostus energiatehokkuuteen on tuottava investointiIlmastointi ei kiinteistöissä ole useinkaan ajan tasalla. Suomalaisista kiinteistöistä yli 70 prosentissa on käytössä vanhentunut ilmanvaihtojärjestelmä. Vanhentunut laitekanta kuluttaa en...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #hyvinvointi #valaistus #piha #vapaalla #lämpö #sähkönsäästö #sähkö #testi #ilmastointi #sisustus #puutarha #lämmitys #aurinko #sähköpula #pääsiäinen #osaaminen #energiantuotanto #aurinkopaneeli #tulevaisuus #kesämökki #sähköverkko #kolumni #työ #sähköpalo #sähkögrilli #sähköasennukset #ilmastonmuutos #sahkolasku #Rovakaira #kaukolämpö #moottorilämmitys #sähkönsiirto #verkkopalvelu #ympäristö #sähkömittarit #kotivara #sähköinen liikenne #hiilijalanjälki #kinkkutemppu #sähköhammasharja #sähköauto