#sähköauto
Älyä sähköauton lataamiseen ja aurinkopaneelien ohjaukseen
Kotien sähkönkäyttö halutaan joustavammaksi ja älykkäämmäksi. Tulevaisuudessa oman kotitalouden sähkönkäytön kustannuksiin vaikutetaan älyllä ja joustavuudella. Jo nyt pörssisähköä käyttävät ovat ohjanneet sähkönkäyttöään mahdollisimman paljon halvimmille tunneille ja säästäneet omissa sähkökuluissaan. Tehokkaimmin sähkönkäyttöään ohjaavien keskimääräiset kilowattituntihinnat ovat pyörineet muutamassa eurosentissä.
Suomen ensimmäinen sähkörekka latautuu akkuun säilötyllä aurinkoenergialla
Sähköinen liikenne on kasvanut vauhdilla jo henkilöauto- ja linja-autopuolella. Nyt laajeneminen jatkuu logistiikkaan. Muutamia lähijakeluautoja on jo käytössä, nyt sähkö saapuu rekkaliikenteeseen. Kun kokonaisuuteen lisätään sähkövarastoja ja aurinkopaneeleja, on tarjolla uudenlainen kokonaisuus.
Dynaaminen kuormanhallinta säästää turhilta harmeilta sähköautoa ladattaessa
Osa sähkö- ja hybridiautoilijoista lataa autoaan tavallisesta pistorasiasta. Turvallisin lataustapa on kuitenkin tarkoitukseen suunniteltu latauslaite. Dynaamisella ja langattomalla kuormanhallinnalla varustetut latauslaitteet varmistavat, ettei kodin sähkökuorma nouse autoa ladattaessa liian suureksi, vaikka muitakin, suurempia tehoja käyttäviä sähkölaitteita olisi päällä.
Sähköautojen määrä kovassa kasvussa
Kilpailu sähköautojen ostajista tulee kiihtymään kuluvana vuonna. Jo viime vuonna sähköautojen osuus myydyistä uusista autoista nousi yli kymmeneen prosenttiin, ylittäen selvästi dieselautojen ja kaasuautojen myynnin. Linja-autoista sähkökäyttöisiä oli yli puolet.
Sähköautojen latauspisteet tärkeitä kiinteistöissä
Sähköauton latausmahdollisuus nousee lähivuosina tärkeäksi osaksi asunto-, parkkihalli- ja muuta kiinteistökauppaa. Jo nyt saattaa asunnon tai autohallipaikan myynti vaikeutua, jos niissä ei ole sähköauton latausmahdollisuutta. Kehitys on selvä ja viime vuonna myytiin kiinteistöihin jo yli 32000 sähköautojen latauslaitetta.
Uudella virransiirtotekniikalla langaton lataus jopa liikkeessä
Lataamisen tekniikat kehittyvät. Tulevaisuudessa lataaminen onnistuu jopa ladattavan laitteen liikkuessa. Suunnitelmissa on myös sähköautojen lataaminen liikkeessä. Suomessa kehitettävä langaton lataus saattaa mullistaa monta laitteiden lataukseen liittyvää asiaa.